Heinäkuun 7. 2010 - Tiina
Muutama viikonloppu on työmaalla talkoiden suhteen ollut hiljaiseloa. Joitain työtonttuja paikanpäällä on kuitenkin käynyt, sillä terassille johtaa nyt melkein valmiit portaat ja viime keväänä rakennuspaikalta kaadetut puut ovat muuttuneet klapeiksi.
Pienillä ja omatoimisilla töillä kämppä ei kuitenkaan etene valmiiksi asti. Heinä- ja elokuussa olisi tarkoitus talkoilla ahkerasti. Mutta talkoot eivät onnistu ilman ihmisiä! Mielestäni yhteisen hyvän eteen kannattaa tehdä töitä ja toivon muiltakin tämän suuntaisia ajatuksia löytyvän. On kyllä myös paikallaan kiittää heitä, jotka ovat ahkerasti talven ja kevään aikana työtouhussa olleet mukana.
Mutta missä vaiheessa työt sitten ovat? Edelliset kuvat antavat jotakin tietoa mutta eivät kerro koko totuutta. Miltein kaikki väliseinät ovat valmiina. Terassi ehti kesäleirillä jo olla ahkerassa käytössäkin.
Ja mitä on tarkoitus tehdä seuraavaksi? Sauna on vielä vailla sisäkattoa ja ikkunoista puuttuu vuorilaudat. Niiden kimppuun siis. Lopullinen huopakatto tehdään kesän aikana kunhan tulisijat saadaan ostettua. Näiden lisäksi on paljon muutakin hommaa, joten toivottavasti mahdollisimman moni voisi olla mukana auttamassa!
Tiina
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Kesäkuun 5. 2010 - annariikka
Vaikka rakentaminen onkin vielä kesken, on uusi kämppä päässyt jo todistamaan tämän vuoden vipo-retken maaliskuussa ja hity-retken toukokuussa. Sisälle ei tietenkään vielä päästy, mutta pienetkin leiriläiset olivat innoissaan uuden kämpän läheisyydestä ja kurkistelivat kiinnostuneina ikkunoista sisään.
Kesäkuun 9.-13. uudellä kämpällä pidetäänkin sitten lippukuntien kesäleiri, Välke! Tarkoitus olisi yöpyä edelleen ulkona, mutta koska sisätyöt ovat kämpän puolella niin hyvällä mallilla, voimme ainakin sateen sattuessa hyödyntää sisätilojakin. Terassikin on jo valmiina ja rannassa väliaikainen laituri, joten pääsemme nyt ensi kertaa käyttämään kämpän puitteita leirirakennelmina. Ehkäpä leirin aikana paikalle nousee vielä uusiakin rakennelmia, kuten lipputanko ja nuotiopaikka.
Projektin kulisseissa mietitään parhaillaan minkälaiset tulisijat kämpälle hankitaan, tulossa on ainakin kaminaa, kiuasta ja vesipataa. Toivottavasti teemme oikeita ratkaisuja, niin että hankinnat ovat pitkäikäisiä, laadukkaita ja tietenkin ennen kaikkea pitävät kylmän loitolla talvellakin.
Kesäterveisin, Annariikka
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Toukokuun 31. 2010 - Tiina

Keittiön ja oleskelutilan väliseinä

Terassi valmistuu

Väliseinien teko on tarkkaa työtä

Kesän aikana on tarkoitus saada kämppää paljon eteenpäin. Tule mukaan ja voit ylpeillä vuosien päästä, että Sinäkin olit mukana rakentamassa partiolaisten kämppää.
Tiina
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Toukokuun 24. 2010 - Tiina
Taas on aika hurahtanut ja kämppäprojekti edennyt. Aivan joka viikonloppu ei ole talkoiltu mutta monta viikonloppua on kuitenkin vierähtänyt rakentaessa.
Nyt on saatu valmiiksi sisäpintojen pintakäsittelyt katon, ulkoseinien ja lattian osalta. Onneksi talkoissa on ollut paikalla tarpeeksi rauhallista porukkaa, sillä pintakäsittely kysyy hermoja. Ainakin ikkunan pokien osalta. Viime viikonloppuna aloitettiin väliseinien teko ja kämpän puolella näyttääkin jo todella hyvältä. Nyt on näkyvissä tilojen lopullinen koko ja juuri sopivahan siitä tuli.
Saunan puolella saunatuvan katto paneloitiin ja väliseinää aloiteltiin. Kyllä sekin valmistuu ja saunomaan päästään. Kiuas ja vesipata ovat seuraavaksi hankintalistalla. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia ja kokemuksia erilaista tuotteista. Myös kämpän puolen tulisija on pohdinnassa. Jonkinlainen takka vaikuttaa tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta.
Seuraava suurempi on urakka on terassin rakentaminen, joka on tarkoitus saada tehtyä ensi viikonloppuna. Näin saadaan sateensuojaa kesäkuussa olevaa kesäleiriä varten. Talkoolaisia tarvitaan jälleen kerran, jotta työt sujuvat sutjakasti.
Tiina
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Huhtikuun 18. 2010 - Tiina
Taas on kämpän rakentaminen edennyt jonkin verran. Pienoista talkooväsymystä on havaittavissa, joten uusia tuoreita voimia kaivataan vanhojen tekijöiden rinnalle. Yhden päiväkin työpanos on todella tärkeä, sillä pienistä puroista koostuu iso virta. Mitään aiempaa kokemusta ei välttämättä tarvitse olla, vaan työ kyllä neuvoo tekijäänsä.
Mitä sitten edellisen päivityksen jälkeen on saatu aikaiseksi? Lattia on valmis sekä kämpän puolella että saunatuvassa/saunassa. Kämpän puolella on myös katto saatu paikoilleen. Toki lakkaus ja listoitus puuttuu, mutta melko valmiilta jo nyt näyttää.

Seuraavaksi on ohjelmassa väliseinien ja saunan puolen katon tekoa. Otetaanhan talven pakkasten aiheuttamat hidastukset takaisin nyt keväällä? Eihän talkoita edes vesisade haittaa, kun katon alla voidaan työskennellä.
Tiina
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Maaliskuun 9. 2010 - Tiina
Vihdoinkin talven paukkupakkaset hellittivät ja sääolot ovat hieman inhimillisemmät rakentamista ajatellen. Muutaman asteen pakkanen tuntui suorastaan lämpimältä lähes 20 astetta kylmemmän jälkeen. Viikonloppuna lisäksi aurinkoinen sää hellitteli talkoolaisia.
Uudessa kämpässä ei pitäisi talvellakaan olla kylmä, sillä eristettä löytyy sekä alhaalta että ylhäältä. Näiden lisäksi toki tarvitaan vielä lämmönlähteitä, mutta kaikki aikanaan. Ikkuna-aukoista ei enää pääse lunta tai tuulta sisään, kun kaikki ikkunat on saatu kiinnitettyä paikalleen. Joten hyvällä syyllä voidaan jatkossa puhua siisteistä sisähommista, tai ainakin melkein.
Sisähommat aloitettiin hyvällä menestyksellä, kun lattialankkuja laitettiin kämpän puolelle jo hyvän matkaa. Ensimmäiset askeleet uuden kämpän lattialla on otettu. Ja siivoamaankin jo päästiin, kun pöllyävä eriste pyrki jäämään lattialankkujen väleihin.
Toivottavasti kevätaurinko sulattaa lunta nopeasti ja piristää muutenkin mieltä. Varmasti silloin talkootkin sujuvat entistä sutjakammin ja kämppä valmistuu nopeasti.
ensimmäistä retkeä valmiilla uudella kämpällä odotellen,
Tiina




Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Tammikuun 28. 2010 - Tiina
Pakkanen on viime talkoissa paukkunut 15-20 asteen välillä, mutta homma on edennyt.





Kämppä lammelta katsottuna, hienosti sopii kauniiseen maisemaan.
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Lokakuun 24. 2009 - Tiina
Ei voi kuin ihailla, kun osaavat ja ahkerat talkoolaiset tekevät työtä. Tämän viikonlopun tavoiteena oli saada kämppä sääsuojaan eli loput huovan aluslaudat paikalleen ja alushuopa kiinnitettyä. Lauantaina hommissa oli jo niin paljon porukkaa, että viikonlopun urakka saatiin päätökseen jo viikonlopun puolessa välissä.
Itsekin uskaltauduin kerran katolle lähinnä valokuvaamaan ja katselemaan maisemia. Mikäs siinä oli ihaillessa kaunista luontoa ja kuunnella samalla kun hirmuinen pauke kävi. Omaa ääntäänkin oli välillä hankaluuksia erottaa.
Nyt jätämme kämpän hetkeksi lepäämään ja talkooporukat saavat kerätä uusia voimia lattiaa, väliseiniä ja terassia varten. Rakentamista ei kuitenkaan keskeytetä talven ajaksi vaan säiden salliessa projekti etenee pitkin talvea. Suomen viime aikaiset talvet tuntien ei sisätöiden tekemiselle pitäisi olla mitään esteitä.




Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Lokakuun 19. 2009 - Tiina
Lauantaiaamuna saavuimme katsomaan, miten kämppä on selvinnyt viikon sateista ja tuulista. Siellähän se odotti juuri siinä vaiheessa mihin olimme edellisenä viikonloppuna jääneet, hienona saavutuksena tähän mennessä tehdystä työstä.
Sitten vaan työnjakoa tekemään ja jokainen auttavainen talkoolainen pääsi taas hommiin. Rakentaminen on niin hienoa, kun siinä yhdistyy monta hyötyä: partiolaiset saavat kämpän, saa tehdä fyysistä työtä ja olla ulkona. Kaikkein hienointa on, että aiempaa kokemusta ei tarvita vaan tekemällä oppii niinkuin partiomenetelmässä sanotaan.
Edes sunnuntaiaamun vesi- ja räntäsade ei hidastanut talkoolaisten vauhtia. Sääoloihin sopeutuminen on vain pukeutumiskysymys. Vaikka täytyy todeta, että iltapäivän parempi sää sai hommiin vielä lisää vauhtia.
Viikonlopun aikana nostettiin kaksi isoa kattotuolien kannatinpalkkia ja loput kattotuolit paikalleen. Lisäksi toinen lape sai päälleen huovan aluslaudat. Koko mäki raikasi kun vasarat paukuttivat ja kattoa syntyi.
Nyt kämppä odottaa pressutettuna ensi viikonloppua. Tarkoitus on saada paikalleen loput huovan aluslaudat ja alushuopa, jotta voimme turvallisin mielin jättää kämpän muutamaksi viikoksi huilaamaan ja hengähtää itsekin. Voitko siis tulla 24.-25.10. heiluttamaan vasaraa? Mitään aiempaa taitoa tai omia työkaluja ei tarvita, joku neuvoo kyllä alkuun ja antaa sopivan työkalun käteen. Tyhjästä olen itsekin lähtenyt ja oppinut valtavasti.
Tiina
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Lokakuun 12. 2009 - Tiina
Ihan mieletöntä! Menneen viikonlopun aikana uuden kämpän hirret siirtyivät kuormasta lasketuista nipuista kämpän seinäksi. Perjantaiaamuna oli hieno tunne katsoa, kun hirsikuorma lähestyi rakennuspaikkaa. Siinä ne lopulta olivat, kämpän hirret. Meitä varten tehty.
Talkooporukka ansaitsee todella suuren kiitoksen. Tekeviä ja osaavia ihmisiä oli runsain mitoin koko viikonlopun ajan. Lauantaina kämppämme hyväksi teki töitä yhteensä 36 ihmistä, osa koko päivän osa lyhyemmän aikaa mutta yhtälailla tärkeää työtä.
Mitä sitten saatiin aikaiseksi? Antaa kuvien jälleen kerran puhua puolestaan.






Voin vakuuttaa, että nämä rakennukset ovat luonnossa vielä vaikuttavamman näköisiä. Kannattaa tulla katsomaan ensi viikonlopulla paikanpäälle talkoiden merkeissä. Tarkoitus on saada loput kattotuolit paikalleen ja kiinnittää huopakaton aluslautoja.
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »